Tauolla ...

Niinhän siinä siis sitten kävi että kun syksy tuli ja työt alkoi niin lopahti tämä "ylimääräinen aktiviteetti".
Ei vaan kerta kaikkiaan saanut mahtumaan mhinkään väliin kun koko ajan oli olevinaan niin maailmanlopun kiire.

Joko sitä asennetta työn tekemiseen pitää muuttaa tai asennetta ilta-ajan käyttöön pitää käsitellä tai sitten jotain muuta pitää viritellä.
Ei tää näinkään voi mennä .

Haudon hetken ja katsotaan miten jatketaan.

Nytkö se alkaa helpottamaan ?

Tänään sunnuntaina polkaisin sen tutun "kotikympin" ja kylläpä tuli hyvä olo ja mieli.
Kun vertasin sitä siihen tätä edeltävään töiden jälkeiseen pakkopullalenkkiin niin homma oli ihan jotain muuta.

Ilmeisesti opimme tästä ainakin sen että taakan täytyy olla sopivan kokoinen kulloiseenkin kuntoon nähden jotta se rasitus on riittävä mutta ei liian suuri. Näin tuloksena on positiivinen elämys, ei oman kunnon surkuttelu. Nytkin olo on mitä mahtavin kun kuivattelen suihkun jälkeen takapihalla MacBook Air (mainospala) sylissäni.

Milloinkahan se kunto kohoaa sitten sen verran että se työreissu, joka muuten aamuisin sinnepäin sujuu ihan ok, alkaa sujua työpäivän jälkeenkin, vai onko niin että minä vaan olen sellaista tyyppiä ettei iltapäivisin nappaa. Iltaisin saattaisi taas sitten napatakin, pitänee koittaa.
Tässä on vaan ollut se johtoajatus että jos saisin ujutettua päivittäiseen elämään sen liikuntani, niin ei tarvitsisi erikseen sitten lähteä, mutta niinhän siinä sitten saattaa käydä että lähdetään.

Minä muuten inhoan tätä amerikkalaista jorinaa mukavuusalueesta ja sen ylittämisestä. Tätä samaa hapatusta sovelletaan kaikkiin elämänalueisiin ihan kuin se mukamas olisi jotenkin totta.

Otetaan esimerkki:
Tulepa käymään meillä ja sidotaan sun kätesi mun ruuvipenkkiin. Minä sitten isken puukon läpi siitä sun kämmenselästä. Taatusti ylittää "mukavuusalueen". Mutta et kuole siihen.
Sitten kun sairaalasta päästyäsi sanon että "se mikä ei tapa vahvistaa ja oliko hienoa ylittää mukavuusalue" niin katsotaan vieläkö amerikkainen oppi tuntuu hyvälle.

Tottakai se omien rajojen venyttely on tärkeää jotta ihminen pysyy vireänä, mutta amerikkalaisten muotihokemien papukaijamainen toistelu ei.

Alkaa vaikeutua ...

Tää oli odotettavissa ...

Tänään ajoin töiden jälkeen töistä kotiin ja oli H A N K A L A A !.
Vastatuuli ja yleinen ankeus vallitsi.

Tulee ihan väkisinkin mieleen että se 15km töiden jälkeen on mulle vaan pikkasen liikaa. Ainakin vielä.
Pitänee varmaan kasvatella kuntoa niillä kympin lenkeillä vielä hetki ja ottaa sitten taas tämä 15km ohjelmistoon.

Olen toistaiseksi jakanut tän homman niin että esim. maanataina tulen aamusta pyörällä ,mutta ajan takaisin skootterilla, tiistaina tulen skootterilla töihin ja kotiin pyörällä, ...

Aamulla töihin päin polkiessa reitti tuntuu ihan erilailla helpolta kuin töiden jälkeen palatessa.

Ehkäpä tässä piileekin joku universaali totuus pohjalta, väsymys ei ole vain näkökanta tai sana vaan ihan oikea juttu jota ei pidä mitätöidä millään nokkelalla sananlaskulla tai amerikkaisella motivaatiovalmentajan sutkauksella. Ehkäpä sitä tuntemusta kannattaa kuunnella ja uskoa.

Eli siirrytään siis vielä hetkeksi niihin kymppeihin ja yritetään erilaisilla järjestelyillä välttää sitä töiden jälkeistä rehkintää mutta yritetään tehdä aamupoljentaa töihin päin silloin kun voidaan.

Saapas nähdä miten tää lutviutuu ...

Liikkumattomuutta

Niinpä se vaan välillä tulee tilanne jolloin ei vaaan pääse harjoittamaan liikuntoa.
Niinkuin nyt.
Istun Joensuun lentokentällä päästäkseni 19.30 lennlle kotiin ja aamulla piti lähteä niin ettei vaan kerennyt paljon tehdä ihmeitä.
Näin ollen koko päivä menee istumisen piikkiin. Ruotsalainen tutkimus kertoo että se on vaarallista ja oma olo että se on tylsähköä.

Toisaalta lepopäivä  ehkä on tarpeen sillä sekä sunnuntaina että maanantaina pääsin polkemaan 15km ja alkoi vähän olla jaloissa se tunne että jos jatketaan niin pian alkaa vetämään suonta yöllä. (se on muuten ihan lemppparijuttujani, herätä oikein kunnon suonenvetoon reidessä tai pohkeessa)
Tänään ehkä olisi kannattanut kävellä vaikka 5 kilsaa ihan vaan verryttelyn vuoksi.

Noin teoriassa voisin sen tehdä täälläkin mutta sattuu olemaan kauluspaita päällä ja ilma erityisen kostea. Oletteko muuten huomanneet miten suomessa on alkanut olla tällaisia kuumia mutta nihkeitä ilmoja, menee varmaan ilmastonmuutooksen piikkiin.
Ei hel... nyt telkkarissa alkaa vielä miesten painia ...

... toisaalta mulla on 1,5 tuntia aikaa, kai mä voisin vaan lähtee tuonne ulos käveleen.
jos haisen koneessa hieltä niin harmin paikka...

Tapa istuu tiukassa, tonni tähtäimessä

Tässä on kyllä nyt hyvä mahdollisuus muuttaa omia tapojaan vaikka vaikeata se tulee olemaan.
Pitkän linjan negatiivinen asenne liikuntaa kohtaan on varmasti pintaa syvemmällä ja se mikä tuntuu nyt helpolta saattaa muuttua ylivoimaiseksi syksyllä tai talvella.
Mutta onneksi toisto auttaa.

Tarpeeksi monta kertaa kun harjoittaa liikuntaa positiivisella mielellä niin se voi vaikka jäädä päälle.
Näin minä uskon ja toivon.

Mahikset pitäisi kyllä olla sillä mulla ei ole alla kovinkaan montaa negatiivista liikuntakokemusta, hyvä että olen elämäni aikana jaksanut ilman autoa liikkua sen muutaman kilometrin.
Enempi kyse on ennakkoasenteen muuttamisesta. Ehkäpä se todistusaineisto, eli miellyttävä liikkuminen, alkaa pikkuhiljaa painaa vaa'assa enemmän kuin kuvitelmat.

Tähän mennessä pyöräkilometrejä on koossa vasta noin sata, eli todella alussa ollaan.
Ajattelin että voisin pitää sellaisen juhlallisen 500km illallistilaisuuden sillä se 1000 tuntuu vielä pikkasen kaukaiselta. Noin teoriassa jos laskee sellaisella 3 toteutunutta 10 km lenkkiä viikossa tahdilla niin kuukausi tuottaa noin 120 km kassaan, jolloin siihen tonniin olisi matkaa enää "vain" 9 kuukautta.
(miksiköhän tuo on niin tutun kuuloinen luku ?)
Näin ollen ensi keväänä , tai sitten kesällä koska talvi on välissä, voitaisiin viettää 1000km juhlaa.

Olisihan se melkoinen saavutus meikäläiselle.

Lenkki nro 5, istumalihaksen paluu

No niin,
nyt on taas istuttu 10 kilometriä pyörän kyydissä kun se rullailee iloisesti alamäkiä.
Kyllä siinä oli minullakin osuuteni mutta helpolta tuntui taas kun oli pitänyt yhden välipäivän kävelyteemalla.
Ei ollut enää ahterikaan pahoillaan siitä satulamateriaalista.
Kaikkeen tottuu näemmä.

Tässä vaiheessa ei varmaankaan ole mitään oikeaa fyysistä kehitystä tapahtunut mutta sitä vaan osaa jotenkin ottaa sen polkemisen niin ettei jokaisen nyppylän takia joudu vaihtamaan maastovaihteelle kun alussa pienikin kivi tiellä oli melkoinen este. Ne muutamat hankalat mäet ovat jo tuttuja eikä niitä ota sellaisena henkilöjohtaisena loukkauksena, vaan hyväksyy sen että kohta huohotetaan hieman.

Tällä kertaa mietin kovasti polkiessani erilaisia laulutekniikoita ja niiden tuottamia soundeja, tai oikeastaan niiden soundieroja. Mitä seuraa ylipaineesta ja miksi ... ja minkä ihmeen takia niin välillä sitten tekee jne. Uskokaa pois, hengittäminen on asia jota ei osaa kunnolla oikein vielä keski-iässäkään.

Matka meni oikein rattoisasti vaikka sää olikin aivan kinthaalla ettei alkanut satamaan.

Loman loppu ja se ihan oikea 15km suuntaansa häämöttää ensi viikon alussa joten tämä totuttelujakso ja kuherruskuukausi liikunnan kanssa on piakkoin ohi.
Täytyypä piipahtaa töissä katselemassa että miten ne aamuiset suihkukuviot saataisiin järjestettyä , ilman niitä ei oikein viitsi koko hommaa. Onneksi siinä samassa talossa on kuntoihmeiden pitämä sali ja personaltraining-palvelu (hieno muuten) niin niiden kanssa voisi ehkä neuvotella jonkun diilin sitten suihkujen käytöstä jos meillä töissä ei onnistu.

Lenkki nro 4

Tänään pitikin sitten järjestää istumalihakselle vähän vaihtelua joten käveltiinkin näin ollen 5 km.
Mukavaa ja kevyttä hommaa.

Siinä kävellessä mietin tietysti että sykettä olisi kiva seurata.

Olen nyt pikkasen epätietoinen siitä että onko se niin elintärkeää pysyä siellä rasvanpolttosykkeellä peruskuntoa rakentaessaan vai ei. Naistenlehdet antavat risteävää tietoa asiasta.
Sen lisäksi yksi ongelma on se että meikäläisellä meinaa sykkeet hirttää pohjaan heti kun vähän kulmia rypistää, eli siellä rasvanpolttosykkeellä  on tosi vaikea pysyä jos ei makaa hiljaa maassa. Ehkä siihen tässä nyt pikkuhiljaa tulee muutosta kun tätä kuntoilua jatketaan sitkeästi. Luulisi ainakin.

No sitten se seurantalaite.
Pitäiskö ostaa sportstracker vai kaivaa vanha Polar jostain kaappien kätköistä.
Sportstracker siis pitää Gps:n avulla kirjaa siitä missä mennään ja osaa piirtää siitä kartankin , ilmeisesti siltä varalta että henkilö ei itse tajunnut missä sijaitsee.
Tosin sitten kun siihen karttaan liitetään sykelukuja ja muuta kivaa niin alkaahan se kertoa jostain, tosin mulla on jo se kaikki tieto sillä ... minähän olin paikalla.

Taidan tyytyä siihen Polariin. ei kun kaapille penkomaan.